Neuvonta

Tällä sivulla on ajankohtaista tietoa kalastukseen ja vesialueen hoitoon liittyen.

Alleviivatun, kursivoidun otsikon (pdf) tai (www) takaa (klikkaamalla) avautuu uusi ikkuna, jossa on otsikko- aiheeseen liittyvää tietoa.

Suomen Vapaaajan Kalastajien Keskusjärjestö (www)

Täällä on mm. tietoja suurkaloista eri vuosina ja suurkalojen ilmoittaminen.

Osallistu uuteen ’Vuoden Suomalainen elintarvike 2016’ -kilpailuun (www)

Kalastusalueen vuosikokouksessa 31.3.16 oli mm. yksi isompi, mielenkiintoinen juttu: uusi ammattikalastaja tuli alueelle. Ari Seppälä (Komppa-Seppälä Luomutila) Korpilahdelta aloittaa Päijänteellä särjen ammattimaisen kalastuksen ja sen jalostuksen ravinnoksi. Hän käyttää pyynnissä katiskoita ja rysiä. Tämä oli yksi valtakunnallisen risteilyn teemoista, oikein hyödyllistä monelta kantilta; roskakalan poisto ja kansantaloudellinen hyöty, kun tuontikaloja, seiti ja turska, saadaan korvattua. Seppälän säilyketuote pärjäsi einomaisesti valtakunnalisen raadin arvioissa (viiden parhaan joukkoon, muistaakseni kolmas, heti isojen Atria ja Saarioisten jälkeen, yli 60 osallistujasta!) Yleisö pääsee äänestämään voittajan. Järki Särki voittoon! Särki on hyvää!

 Äänestä 17.4.16 mennessä tästä linkistä (www)

* * * * * * * 

Tiedote 15.3.2014 istutusmerkeistä:

Merkeissä oleva palautuspuh.numero RKTL:ään on virheellinen. Oikea numero on nykyisin 0295 327 233. Yhteyshenkilö on Lili Porspakka. Myös RKTL:n vaihteeseen, 029 530 1000, voi tehdä ilmoituksen ja tietysti netin kautta, lili.porspakka@rktl.fi

Lili lupasi lähettää Joukolle ja mulle meidän uusimman istutusseurannan huhtikuun alkupuolella vuosikokouksessa informoitavaksi. RKTL:n sivuilla www.rktl.fi kannattaa myös käydä … ovat mielenkiintoiset!

**************************************************************

5.4.2014:
Kerään tälle sivulle aineistoa, joka tulee esille vuosikokouksessa. Tutustu ihmeessä … tule kokoukseen ja kerro kommenttisi asioista! Varsinkin kalastuslain muutos on nyt ’kuuma peruna’ alalla. Kuulemme kokouksessa viimeisimmät tiedot lain etenemisestä hallinnossa.
Reijo Oinonen

Keski-Suomen ELY-keskuksessa vaikuttava Kalatalousasintuntija Veli-Matti Paananen piti tämän esityksen Pohjois-Päijänteen kalastusalueen vuosikokouksessa 31.3.2014. Paananen esitelmöi aiheesta eri puolilla Suomea alueiden tilaisuuksissa ja päivittää tietoja sen mukaan, kun asiat etenevät valtion hallinnossa!

17.4.14: Tämä on uusin versio; siinä on sinisellä merkattu ne asiat, jotka ovat edenneet hallinnossa.

Miten selvitän kiinteistöni sijainnin (Maaanmittauslaitos, karttapaikka) (www)

Tämä linkki vie Maanmittauslaitoksen sivulle, jossa olevan kartan avulla voi selvittää oman kiinteistön sijainnin nimen tai kiinteistötunnuksen avulla. Kartasta voi myös karkeasti päätellä mahdollisen vesijätön määrän tilan kohdalla.

Ohjeita ruoppauksiin ja niittoihin (www)

Ruoppaus- ja niittoilmoitus (www)

Naapureiden ja vesialueen omistajan suostumus (www)

Tämä lomake pitää täyttää ilmoituksen / hakemuksen ja ruoppaussuunnitelman ja laskelmien liitteeksi.

Osa ympäristösuunnittelija Reijo Lähteenmäen (ESAELY) esityksestä.

Paikalliset sähköjohtojen, vesi- ja viemäriputkien sekä maalämpöputkistojen sijoittamiset rantaan ja  vesialueelle tulkitaan yleensä pieniksi vesirakennustöiksi, joihon riittää vesialueen omistajan (=osakaskunnan) lupa / suostumus.

Ohjeellinen taulukko on verkonvalmistaja Kivikankaan tekemä. Muistakaa kuitenkin Päijänteen solmuvälirajoitus, 41-54 mm!

Judinsalon osakaskunta

Rek.nro: 435-401-876-5, ( = palstat 1 – 7 )

Y-tunnus: 2548865-5